Algarve

Löytöretkien muistomerkki

Viikko sitten tulin viikonloppureissulta Lissabonista, jossa oltiin vietetty pari yötä Anun ja Olivian kanssa. Ne lähtivät koteihinsa pääsiäiseksi, ja minä palasin Coimbraan. Keskiviikkoaamuna odotti linja-auto aamukuudelta, ja seitsemän tunnin matkaamisen jälkeen saavuimme Faron kaupunkiin Algarveen. Tällä kertaa matkakumppaneina oli italialaiset Caterina ja Daniele. Faro vaikutti tosi pieneltä ja kämyiseltä paikalta, mutta kun pääsimme etenemään linja-autoaseman ja hostellin välimaastosta keskustaan, se oli oikeastaan ihan nätti satamakaupunki. Kolusimme vanhan historiallisen keskustan kirkot ja museot, jonka jälkeen kävelimme ympäri kaupunkia ja illalla suuntasimme täyttämään vatsojamme sardiineilla.

Kristusta kuvasin.

Illalla hostellilla ennen nukkumaanmenoa katsoimme seuraavan päivän sääennusteet ja mietimme vaihtoehtojamme. Sadetta ei lupausten mukaan tulisi koko päivää, joten päätimme mennä Ria Formosan luonnonpuistoon Taviran kaupunkiin tutustumisen sijaan. Aamulla pakkasimme kamat ja jätimme ne hostellille, josta noutaisimme ne myöhemmin. Caterina ja Danielekin pääsivät onneksi peseytymään ennen bussimme lähtöä, vaikka o facto että koko hostellin porukalle oli vain kaksi kylppäriä, aiheutti pientä jonoa... Matka Olhãosiin kesti 20 minuuttia. Siellä kysyimme, miten pääsee puistoon, ja virkailija antoi meille bussiaikataulut. 15 minuutin päästä astuimme pikkubussiin, jossa ei enää istumapaikkoja ollut, kun paikalliset seniorit olivat ne kaikki vallanneet. Ei se mitään. Bussikuski varoitti meitä, että matka kestää jonkin aikaa, kun bussi kiertää rundeja. No, ei se mitään. Lähdimme ajamaan ja Caterina hoksasi aikatauluista, että matka kestää 30 minuuttia, kun jos olisimme odottaneet toista bussia vielä puoli tuntia, olisimme päässeet kuudessa minuutissa puistoon. Ainakin näimme paikallista kulttuuria: miten vanhukset hoitavat jokapäiväisiä asioitaan ja mistä ne keskustelevat bussissa (eli miten mummot juoruavat: "Hei, tuolla on Fátima se-ja-se miehensä kanssa!" "Ei, ei se Fátima voi olla, sen mieshän on jo kuollut." "Ei Fátiman mies kuollut, vaan se on sairaalassa!" ”Kuollut se on.”)

 

Luonnonpuisto oli luonnollisen kaunis. Siellä oli suoalueita ja kattohaikairoita, joita näki koko Faron kaupungissa ympäriinsä. Kameleontteja olisimme voineet hyvällä tuurilla nähdä, mutta mokomat olivat piiloutuneet puiden suojiin.

 Vakoilin vähän hevosiakin, jotka laidunsivat siellä niin.

Caterina oli varannut meille seuraavasta matkakohteesta, Lagosin kaupungista, hostellin pe-la-yöksi, ja ajatteli soittavansa sinne sitten kun olemme ostaneet bussiliput Farosta, että jos heillä olisi vapaata vielä to-pe-yöksikin. No, eipä ollut. Soitimme toisiin hostelleihin, mutta kaikkialla oli jokseenkin täyttä. Tuli sellainen jouluinen olo… No, loppujen lopuksi saimme kahdesta hostellista melko varmat paikat. Lagosiin matka kesti muutaman tunnin, joten saavuimme sinne illalla ja suuntasimme kartan kanssa hostelleille. Caterina jäi Pousada Juventudeen ja minä ja Daniele menimme yhteen toiseen, mikä osoittautui aika hauskaksi paikaksi. Olin hyvin varuillani, kun ensinnäkin kukaan ei viiteen minuuttiin tullut avaamaan meille ovea, ja sitten koko hostelli vaikutti olevan täynnä itämaista hengellisyyttä. Se oli kuitenkin tosi mukava paikka. Omistajilla riitti intoa, sillä hostelli oli ollut vain 10 päivää pystyssä. Uunituore into… Seuraavana aamuna lähtiessämme saimme kirjoittaa tussilla seinään terveisemme ja lähdettyämme omistaja tuli vielä ovelle ottamaan meistä kuvan kadulla. Siellä hostellissa oli muitakin suomalaisia samaan aikaan, vähän juttelin niiden kanssa. Niin, ja seuraavana aamuna aamupalaa mutustaessani keittiöön tuli argentiinalainen nainen, joka tulee Lagosiin kesäisin hierojan töitä tekemään. Sanoi että riittää hommia. Se oli kämppää etsimässä ja väliaikaisesti siellä hostellissa.

Caterinalla ei ollut ihan yhtä hyvä tuuri hostellin kanssa, vaikka olin aluksi ollutkin hänelle kateellinen hostellin takia, sillä se oli vaikuttanut tosi komealta ja hyvinhoidetulta paikalta. No, sitähän se olikin, mutta Caterinan huonetoverit eivät olleet ihan yhtä mukavia… olivat tulleet neljältä aamuyöllä huoneeseen, kaatohumalassa ja joidenkin miesten kanssa. Kaiken huipuksi toinen tytöistä oksensi huoneen lattialle.

Seuraavana päivänä menimme Sagresiin, josta ajattelimme käydä Cabo de São Vicentessä.  Jos olisi ollut hyvä ilma, olisimme vuokranneet pyörät ja polkaisseet kuuden kilometrin matkan. Minä olisin jopa mennytkin, mutta muiden mielestä oli parempi pelata varman päälle. Kävelimme sitten toiseen niemeen, jossa oli Sagresin linnoitus. 

São Vicenten niemi

Olin sielläkin käynyt aiemmin, mutta nyt kävelimme sen kokonaan ympäri, ja pääsin minäkin näkemään enemmän kuin viime kerralla. Oli hyvä päätös mennä käymään linnoituksessa, sillä sieltä näimme Cabo de São Vicenten ja ne mahtavat kuurosateet jotka ajoivat niemen yli kastellen sen kokonaan… Tuuli oli myöskin niin voimakas, että jopa kävely oli hankalaa aina ajoittain.

Sagresin linnoitus ja sen sisäänkäynti

Lagosiin palattuamme kävelimme ympäri kaupunkia. Löysimme interaktiivisen museon, jossa oli monenlaisia pelejä, joista oppi löytöretkistä ja merenkulusta. Meillä oli hulvatonta… Kävimme yhdellä rannalla, mutta pilviä oli sen verran runsaasti, ettei kannattanut jäädä loikoilemaan. Olisi vain tullut kylmä. Vesi oli mukavan vilpoista. Köh.

Illalla lähdimme kävellen niemeen, jossa olimme kuulleet olevan hyvä paikka valokuvien ottamista varten. Vähän harhailimme, kun kartan mukaan sinne olisi päässyt rantaa pitkin, mutta emme löytäneet polun alkua. Päätimme mennä tietä pitkin ja palata toista kautta. Kun olimme sitten ihastelleet hetken taas rantakallioita ja vettä, lähdimme löytämäämme polkua pitkin takaisin. Paitsi että päädyimme vain lukuisiin umpikujiin, kun polku aina päättyi rantatörmään, emmekä viitsineet hypätä veteen uidaksemme keskustaan… Alkoi tulla pimeä, joten palasimme tielle ja kävelimme keskustaan. Oli ainakin nälkä kun pääsimme takaisin. Kävimme yhdessä ravintolassa, joka oli tosi hyvä yllätys. Se oli siisti ja halpa, ihan hostellimme vieressä. Söin jotain kalaa (yllätyyys!), jonka nimeä en valitettavasti muista. Ravintola oli sen verran hieno, että annos ei ollut ylimättösuuri, vaan sopivan kokoinen ja kauniisti aseteltu. Viimeisen Algarve-illan kunniaksi tilasimme myös litran punaviiniä, joka oli ihmeen hyvää. Caterina täytti lasiani, mutta minuun ihmiseen ei kyllä mene viiniä enempää kuin korkeintaan lasillinen kerrallaan…

Olimme päivällä Sagresista tultuamme vaihtaneet hostellia. Illalla huoneeseen mentyämme neljännessä sängyssä makasi joku olento. Se olikin hereillä, ja alkoi jutella kanssamme. Se oli brasilialainen, joka asuu Dublinissa ja oli matkailemassa Portugalissa ja Espanjassa. Sanoi kyllä vähän ikävöivänsä 10-vuotiasta tyttöään, joka on Brasiliassa. Parka, isä on vähän matkustelevaa sorttia.

Niinpä aamulla seitsemältä herättyämme jätimme brassin nukkumaan ja lähdimme Setúbaliin . Se oli ihan nätti kaupunki myös, ja hyvällä paikalla Lissabonin läheisyydessä. Onneksi, hetken harkinnan jälkeen, päätimme luottaa Lonely Planet –oppaaseemme, joka sanoi olevan vaivan arvoista käydä Setúbalin linnoituksessa. Sieltä oli kauniit näkymät sekä kaupunkiin, merelle, että metsään joka paljastui vuoren toiselta puolelta.

Illalla palasimme Coimbraan. Matka tuntui pitkältä, ja oli hyvä että pääsimme lähtemään jo kuuden bussiin Setúbalista, jotta olimme yhdeksältä kotona.

Setúbal

Setúbal

Lagos oli viehättävin ja mukavin kaupunki. Se on tietysti tehty sellaiseksi turistimestaksi, että varmasti viihtyy jokaikinen. Minusta se ei tuntunut turhan turistiselta kuitenkaan, mikä ehkä johtuu siitä, että olin itsekin turisti. Jäi hyvä olo siitä paikasta. Koko Algarve + Setúbal -matka oli onnistunut. Sateilta vältyttiin suurimmaksi osaksi, mikä johtuu tietysti siitä, että minä ja Daniele ostimme sateenvarjot heti ensi töiksemme Faroon päästyämme. Ei ollut ihan rantakeli, mutta en minä ainakaan sitä kaivannut. Italialaiset olisivat mielellään menneet ottamaan aurinkoa edes kerran, kun Algarvessa kerran oltiin. Pääsimmehän me sentään yhdellä rannalla käyskentelemään.

 

Palasin siis takaisin rutiineihin ja kodin ympyröihin, vaikkakin suoraan pääsiäisen keskelle. Sunnuntaina maalasimme kotona pääsiäismunia kolmen kaverin kanssa. Opin tsekkiläisen perinteisen tekniikan, joka on kylläkin ihan Pirkka-niksi: kananmunan pintaan lehtiä ja kukkia, muna sukkahousun sisään, munat keitetään sipulinkuorien kanssa vedessä. Tässä lopputulos (kuva on valitettavasti vähän sumea) :